Vietettyjä tunteja kauppakeskus Jumbossa: 2.5

Ostettuja paitoja: 1

Lähdin eilen asenteella vaateostoksille, ajatuksena hankkia hieman uusia vaatteita ennen anoppilan matkaan. Ei siitä mitään tullut. Yksi paita lähti väkisin mukaan, tyhjin käsin kun en viitsinyt palata kotiin. En ole koskaan ollut mikään himoshoppaaja, mutta täytyy myöntää että äitiyden myötä tästä on tullut suorastaan katastrofaalista. Tiedän kuitenkin sen että uusia vaatteita pitäisi hankkia ja muutenkin huolehtia itsestään vähän paremmin. Nick on jo yrittänyt viime aikoina vihjailla että voisin laittaa päälleni muutakin kuin "tuon saman fleece-paidan ja harmaat joogahousut".. Oikeassahan hän on. Omakin mieli piristyisi kun ei tarvitsisi karttaa peilejä kotosalla.
 
Joten olen päättänyt ottaa itsaäni niskasta hieman kiinni ja aloitan sieltä mikä on kivointa omasta mielestäni - kaivan tänään esille maastopyöräni, pumppaan kumit ja lähden illalla polkemaan pienen lenkin. Ehkä kärpänen puree pahemminkin!

Nuhaisia pikkupoikia: 1

Ville on taas nuhassa. Yöllä ollaan jälleen siis valvottu. Toivottavasti se helpottuu ennen perjantaita, niin ettei tarvitse Belgiassa sairastaa. Koko talvi on mennyt pitkälti sairastaessa; ensin oli vauvarokko, sitten noro-viiruksen aiheuttama vatsatauti ja aina välillä nuhaisia päiviä. Rankkoja päiviähän nämä ovat, kun poika roikkuu koko ajan jalassa, kaulassa tai tissillä, eikä jaksa innostua mistään leikeistä ja leluista.