Kaipuu kotiin on tullut. Osasin tätä odottaa, niinhän se menee jokaisen ulkomaankomennuksen kohdalle että jossain vaiheessa iskee ikävä. Muistan kun muutin vuodeksi Tukholmaan opintojen keskellä, ja se turhautuminen ja paha olo oli ajaa minut joka lautalla kotiin. Mutta arki silloinkin vei lopulta mukanaan, ja tuo vuosi Ruotsissa on nykyään ainoastaan positiivinen muisto opiskeluajasta.  Ranskaan muutto puolestaan oli tuskaa kieliongelmien takia. Sieltä Belgiaan meno oli kaikkein helpoin, aivan varmasti senkin takia etten lähtenyt Suomesta enkä muuttanut yksin vaan Nickin kanssa. No tämä ikävä varmaan häipyy jo puolen päivän jälkeen, onhan nyt kyseessä vain lyhytaikainen olotila ja Ville pitää jalat maassa ja mielen liikkeessä.

Ja tänään ainakin osasyyn antaa huonosti nukuttu yö. Ville veti kymmenen tuntia putkeen mutta minä valvoin aamuyöstä pitkän pätkän. Nenä oli tukossa, sitten oli kuuma(ilmastointi oli jäähyllä) ja heti perään kylmä (ilmastointi lähti päälle), junat kuuluivat ja sänky oli liian pehmeä. Ärsyttävää kun pojan puolesta saisi nukkua niin sitten muut asiat vaivaavat. Talon ilmastointi on voimakas ja termostaatti säädetty niin että alakerrassa on aina kymmenen astetta kylmempää kuin yläkerrassa. Alakertaa ei kuitenkaan voi säätää liian kylmälle, muuten ollaan heti kipeänä kun hypitään sisältä ulos ja takaisin sisälle. Yleensä vedänkin pitkähihaisen ja sukat sisäoloihin, ulkona sellaisella varustuksella ei voi olla. Pojankin nokka vuotaa eikä kyllä mikään ihme.

Päivän kuva tulee paikalliselta leikkipuistolta jossa käymme keinumassa: