Täällä on tänään Father's Day eli isänpäivä. Aika jännä että ystävänpäivä helmikuussa on kaikkialla samana ajankohtana mutta äitien- ja isänpäivä vaihtelee maittain radikaalisesti. Suomessahan isänpäivä on marraskuussa ja Belgiassa puolestaan joskus keväällä. Äitienpäivä on Suomessa toukokuussa mutta Antwerpenin alueella (mistä Nick on kotoisin) äitejä juhlistetaan katolilaisen perinteen mukaan Marian päivänä eli elokuun 15. Maassa maan tavalla - joten Nick on tietysti vinoillut koko viikon olemmeko Villen kanssa tietoisia sunnuntain juhlapäivästä.. Tänä aamuna annoimme siis Nickille normaalia pidemmän loikotteluvuoron sängyssä. Taisi olla hyvä lahja ja vielä oikeaan saumaan, eilisen blues-konsertin jäljiltä. Hyvää Amerikan isänpäivää siis kaikille isille !

Eiliset grillijuhlat olivat ihan ok, tarjolla oli ihmetykseksemme ainakin kunnon olutta! Sillä jos Suomessa alkoholilla on erikoinen asema (onko ?) niin on sillä kyllä täälläkin. Säännöntarkasti mekin joudumme Nickin kanssa näyttämään paperit ulkona syödessä jos otamme lasin viiniä tai olutta. Eikä me kyllä varmastikaan näytetä alle 21-vuotiailta! Ja jos kaupankassa on itse alaikäinen, paikalle kutsutaan vanhempi kassatäti/setä joka lyö alkoholit maksuun ja poistuu taas paikalta. Ehkä isoimman eron kuitenkin huomasi viime viikonlopun kyläjuhlilla - ei ollut yhden yhtäkään oluttelttaa eikä kukaan kanniskellut mäyräkoiraa pitkin nurmikkoja. No eipä siellä ollut vessajonojakaan tai voipuneita juhlijoita kuten Suomen kesätapahtumissa.

667643.jpg
    Ville lukemassa muumeja

Ville on ruvennut puhumaan oikein kunnolla viimeisen viikon aikana. Uusia sanoja ovat "auto", "ttto" = maito, "tttä" = vettä ,"anna" ja "auva" = hauva. Näistä sanoista saakin jo ihan mielenkiintoisia keskusteluja.. Koiria naapurustossa on paljon joten "haf haf" kuuluu pojan suusta melkein koko ajan. Olemme yrittäneet opettaa muitakin eläimiä mutta esim. kissa ja "miau" ei mene ollenkaan jakeluun. Pitäisi kai nähdä eläimiä livenä niin alkaisivat kissat, lampaat ja lehmät löytää oman paikkansa ja äänensä. Tässä lähistöllä on iso maatalo, farmi, jonne saa mennä katsomaan eläimiä - ehkä ehdimme sinnekin vielä tämän kesän aikana. Chicagossa on myös iso ja kuuluisa eläinpuisto mutta se jääköön elokuulle kun Anukin on täällä.