Söimme eilen illalla tapasta Nickin hollantilaisen fyysikkokaverin kanssa. Hän on kotoisin alkujaan Amsterdamista, oli pitkään täällä Fermilabissa töissä (ja löysi paikallisen naisen, jonka kanssa avioitui) ja majailevat nyt Genevessä, Cernissä. Vaihdoimme ajatuksia maista ja paikoista, kulttuureista ja työoloista. Hän sanoi kaipaavansa Amerikasta kahta asiaa; Chicagoa ja Jewel Oscoa. Eli siis kaupunkia, ja ruokakauppaa. Jännää, koska minusta Chicagossa ei ole mitään erityisen viehättävää verrattuna Euroopan moneen kaupunkiin. Tosin on kyllä myönnettävä, että Genevekin oli tylsä paikka. Mutta Alppiseutu taas tarjosi Cernissä ainutlaatuisen ympäristön, jollaista ei täältä Illinoisin tasangoilta löydy.

Jewels on auki 24/7, siksi hollantilainen sitä kaipasi. Me ei kyllä olla tarvittu öitä ruokaostoksien tekoon koko kesän aikana. Sveitsissä muistaakseni kaupat sulkevat ovensa siestan aikaan, ja uudelleen aikaisin illalla. Siellä piti suunnitella päivän kulku niin että ehti kauppaan, niin se oli.

Totesimme kuitenkin siinä sangrian ääressä, että klisee "kolikolla on kaksi puolta" on osuva maidenkin vertailuun. Kysyin miten hänen amerikkalainen vaimonsa on kotiutunut Eurooppaan. Vielä kahdenkin vuoden jälkeen hän kuulemma päivittelee miksi heidän on Sveitsissä asuttava pienessä (ilmastoimattomassa) vuokra-asunnossa kun hän omisti jo Illinoisissa kahden autotallin omakotitalon - samalla rahalla. Matkailuko avartaa ? Vai ahdistaa ?