Viime viikon Jokelan tapahtuma olikin rajumpi kuin mitä vielä tiesin 7.11. iltapäivällä kello kaksi. En tiennyt postauksen aikoihin, että kyseessä oli massamurha vaan silloin uutisoitiin vain "ampumisesta Tuusulassa". Totuus oli paljon rankempi, paljon verisempi, paljon surullisempi. Vaikea edelleen käsittää miten ampuja on pystynyt toimimaan rationaalisesti ja murhanhimoisesti, vaikka onkin toisaalta viestinyt koulukavereilleen (netistä puhumattakaan) ettei kaikki ole hänellä kunnossa. Pakostikin nousee kysymys siitä ovatko hänen nettiin etukäteen laittamansa videot olleet iso ja selkeä avunhuuto, johon hän toivoi vastausta ennen tekoaan. 24 tuntia on kuitenkin melko pitkä aika - videon lataamisesta nettisivulle itse toimintaan. Nyt ei apua kysytty, eikä sitä saatu, ja moni ulkopuolinen kärsii vielä pitkään. Ainakin sen haluaisin omalle lapselleni opettaa, että minkään asian kanssa ei kannata (eikä pidä) jäädä yksin. Ja että aina löytyy toivoa ja positiivisuutta, kun sitä vain osaa etsiä ja hakea.