Yleinen kulutuskäyttäytyminen on erään bloginlukijani mielestä yksi pääsyistä leluhintojen huimiin eroihin eri maissa. Eli siis Suomessa suostutaan valittamatta maksamaan järkyttävän isoja summia tavaroista, jos "ne muutkin samanlaiset tavarat vain maksavat yhtä paljon". Hyvä esimerkki tästä on asunnot. Niiden todelliset arvot eivät juurikaan merkitse päätöksenteossa, enemmänkin tiiraillaan muiden samanlaisten asuntojen arvoja, eli siis vertailuarvo on nimellisarvoa merkittävämpää. Toisaalta taas suomalainen kuluttaminen on edelleen aika pientä verrattuna esimerkiksi jenkkien kulutuskäyttäytymiseen. Eli hinnat ehkä tippuisivat jos vaan ostettaisiin enemmän.. hmm.. sittenhän ne kohoaa jo sen takia, että tarjonta ei ehkä vastaa kysyntää. Monimutkainen asia tuo hintaero siis, eikä todellakaan ole vain ja ainoastaan veropolitiikan ja bruttokansantuotteen syytä. En kyllä tiedä olenko tänään asiasta viisaampi kuin eilen, jos totta puhutaan. Tieto tässä hinta-asiassakin vain tuo tuskaa ja hämmennystä. Parempi siis vaan olla hiljaa ja ajattelematta syvempiä, ja maksaa kiltisti se mitä pyydetään. Olla siis suomalainen kuluttaja suomalaisessa kulutusyhteiskunnassa suomalaisen veronmaksajan palkoilla ;)

Sitten arkisempiin asioihin. Lumi ja pieni pakkanen on saapunut eteläänkin. Ville osoittaa valkoista kerrosta maassa ja huutaa innokkaasti "tunta, tunta" (=lunta, lunta). Taitaa olla talvessa edelleen jotakin mystistä pienten lasten mielestä.

Eilinen iloinen kohtaaminen tapahtui neljän maissa päiväkodin pihalla. Pienen poikalauman keskeltä tuli komea nuori mies, otti pipon pois päästä, lapasen kädestä, ja sanoi reippaalla äänellä, kätensä samalla ojentaen: "Hei, olen Joni, kenen äiti sinä olet?". Tarhalla oli aloittanut siis uusi harjoittelija. Kaappasin Villen mukaani ja hymyilin koko kotimatkan - kivaa kun tästä maailmasta löytyy vielä positiivisuutta, mutkattomuutta ja hyviä tapoja!