Olimme viime viikolla keskiviikosta sunnuntaina Villen kanssa Lokkitien mummilassa kun Nick oli työmatkalla Brysselissä. Viikko meni nopeasti, levätän ja puutarhassa töitä tehden. Nyt on kasa puita kuivumassa ensi talvea varten, pensaat leikattu ja uusi komposti toiminnassa. Ville seikkaili puutarhassa oikein urakalla, kesähattu vinossa...

603663.jpg
Ville kesätouhuissa Lokkitien takapihalla

Kaiken puutarhauurastuksen jälkeen tultiin kotiin, ja Nick päätti sittenkin laittaa meidän oman pienen
etupihan nurmikon tapaisen ylösalaisin, kantaa siihen mullat (taloyhtiön laskuun on tilattu 10 kuutiota multaa, ja muut ovat jo omansa siitä ottaneet) ja istuttaa uudet nurmikkosiemenet. Hieman epäilyttää onko tämä vähän kuin hölmöläisten hommaa kun emme kuitenkaan ole kolmeen kuukauteen sitä katselemassa ja leikkaamassa. No, yritystä ainakin on. Ensi keväänä laitammekin edustalla olevat vuorimännyt alas, ne kun ovat jo vallanneet puolet nurmikkotilasta, ja väärin leikattuna menettäneet kauniin pensasmaisen muotonsa. Joten saavat kyllä lähteä ihan suosiolla.

Ville kanssa ehdittiin käydä 1v-neuvolassa aamulla. Kaikki hyvin, poju on edelleen hoikka ja pitkä, kasvaa siis hyvin omalla käyrällään. Rokotuspiikkikin meni ilman itkuja, ja neuvolatäti sai kiitokseksi rapsutusta varpaanväleihin. Ohjeeksi yöhulinoihin tuli imetyksen totaalinen lopetus. No, sitä osasin odottaakin, ja olen tullut itse jo samaan tulokseen viimeisten viikkojen aikana. Meinataan toteuttaa vieroitus Amerikan kesän alussa, toivottavasti menee sitten kivuttomasti. Epäilen tosin.