Viime tekstistä voi lukea, että Villen vieroitus imetyksestä oli tarkoitus tehdä Amerikan kesän alussa.. no toisin kävi, poika söi äidinmaitoa viimeisen kerran melkein kolme päivää sitten. Ja ihme ja kumma tapahtui heti, eli lehmänmaitoakin alkoi mennä nokkamukista samalla hetkellä. Joten meidän vieroituksesta kyllä tuli enemmänkin äidin kuin pojan vieroitus.. Mutta iso poikahan tuo on jo, pärjää ihan hyvin iman tissittelyäkin, ja toivottavasti nyt saadaan yötkin hieman rauhallisimmiksi. Vaan surullistahan se toisaalta on, että vauva-aika on todellakin ohi! Nopeasti meni vuosi.

Vuodesta puheenollen; huonona (vai modernina?) äitinä menin lähikonditoriaan ja tilasin Villen 1v. synttärikakun! Tähän se on mennyt, kakutkin tilataan eikä enää leivota hiki hatussa. Selityksen makua, mutta pitää nuo ruokakaapit ja jääkaappi kuitenkin tyhjentää, joten helpointa on jättää leipomiset minimiin ennen matkaa.

Matkaan on nyt melkein viikko, ensi viikon perjantaina lento lähtee aamulla kahdeksalta. Nickin pitää vielä hoitaa Belgian parlamenttivaaliäänestys (Belgiassa ei ole nukkuvien puoluetta, vaan äänestämättä jättäminen rangaistaan laskulla!) ja minä haluaisin vielä jynssätä saunan ja pesuhuoneen talvikuntoon. Kohta pitää kaivella kesävaatteita ja pakata mahdollisimman niukasti. Eiköhän me tulla takaisin extralaukkujen kanssa..