Todisteeksi ikkunoista takapihan puolella, tässä kuva:

644572.jpg

Meidän pieni oranssi vahtikoiramme pysyy kivasti betonitasanteella, koska ei tykkää laittaa käsiään nurmikolle. Naisellisia ongelmia jo pienestä pitäen.. Tuo talon ulkopinta on todellisuudessa täyttä muovia, vaikka näyttääkin kaukaa katsottuna puulta. Rakennnustyyli on muutenkin melko pahvisen ja heikon oloista, ei siis ihme jos kokonaisia taloja lentelee myrskyjen jäljiltä. Eipä tätäkään taloa ole perustettu maahan vaan parakkityylisesti varmaan vain tuotu tekonurmikon päälle. Täällä keski-Amerikassa on aika skandinaavinen ilmasto, paitsi kesä reilusti kuumempi, kuivempi ja pitempi, ja luulen että talvisin meidänkin asunto on kylmä kuin mikä. En halua edes tietää.

Hurraa. Ville nukkui tänä aamuna kello kuuteen asti! Pienistä asioista täällä tulee iloiseksi;  vaikka kuusi on aikainen, niin on se huomattavasti myöhemmin kuin neljä. Eilen kävästiin Toys R Us:ssa hankkimassa uusia leluja, osa niistä tosin meni vielä säilöön pahan päivän varalle. Leluja kaupassa oli niin paljon, ettei sitä oikein osannut ensin löytää yhtään mitään, ja lopulta oli vaikea valita mitä ostetaan. Ihan hullua, tämä on kyllä totisesti kuluttamisen ykkösmaa. Ja koska kaikki on halpaa, niin sitä tulee ostettua sellaistakin mitä ei todellakaan tarvitse. Meitä onneksi järkeistää aina se, että kaikki tavarat on saatava Suomeenkin jollain tavalla elokuun lopulla. Mutta eilenkin mukaan tarttui Villelle talvitakki ensi vuotta varten, maksoi 8 dollaria eli noin 6 euroa..

Olemme saaneet kutsun lähteä juhannusviikonlopuksi Wisconsinin osavaltioon mökkeilemään. Leuvenin aikainen työkaveri Aaron asustelee vaimonsa kanssa Minnesotassa, meiltä noin 8 tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen. Mutta Susannahin vanhemmilla on mökki noin 3 tunnin ajomatkassa, joten lähdemme kaiketi sinne vierailulle muutaman viikon päästä. Kiva nähdä heitä ja toisaalta ajella kauemmaskin maaseudulle. Ja juhannus pois kaupungista missä vain kuuluu asiaan, eikö ?!