Autosta meni viime viikolla etulasi rikki, poikki, hajalle. Kiitos Suomen talvihiekoituksen ja suolattomuuden, teillä lentelee kiviä ja nastoja ikkunaan melkein päivittäin. Yksi sitten teki pahempaa jälkeä kuin vain pienen särön, ja etulasi meni kokonaan vaihtoon. Hain auton eilen töiden jälkeen korjaamosta ja totesin kyllä, että maailma todellakin näyttää erilaiselta kirkkaan, uuden ja naarmuttoman lasin takaa! Nyt vaan kaikki varpaat ja sormet ristiin ettei seuraava lentävä kivi tee yhtä pahoja tuulilasille. Rahalla saa, niin se vaan on. Jopa siis kirkkaita näkymiä autonratin takaa.

Korjaamon takia pääsin tarhalle vasta viideltä, mikä on auttamattomasti myöhemmin kuin normaalisti. Poika oli hieman ärtyneen oloinen koko loppuillan, sillä mamma oli jättänyt hänet viimeisten joukossa tarhan pihalle! Pienelläkin on isot tunteet, jotka tuntuvat järkkyvän pienestäkin viiveestä tai muutoksesta totuttuun. Tänään lupasin aamulla tarhan ovella hakevani pojan hyvitykseksi heti kolmen jälkeen kotiin - toista on sitten se, haluaako hän vielä silloin lähteä, kesken parhaiden iltapäiväleikkien. Meillä kun ei tarhaan meno ole ollut koskaan itkun aihe, mutta kohtauksia on tullut iltapäivisin kun on kotiin pitänyt lähteä. Ongelmansa kullakin. Tosin tämän voisi hyvinkin luokitella "happy problem":ksi.

Sitten ihan muuta: Belgiassa tuntuu kuohuvan. Hallitusta ei ole saatu kasaan puoli vuotta vaaleista, ja uusin skandaali on vastavalitun Miss Belgian hollannin osaamattomuus. Hmm. Maassa puuhataan jopa puolitosissaan koko järjestelmän uusimista, eli alueen jakamista flaamin- ja ranskankielisiin osiin. Aika jaettuhan tuo maa on jo tälläisenäänkin tänä päivänä. En tiedä;  olisiko missin kielitaito ja -taidottomuus laitettu iltapäivälehtien etuotsikoihin, mikäli hallitusneuvottelut olisivat olleet tavalliseen tapaan ns. pulkassa ?! Propagandaa parhaimmillaan ?

Tässä vielä joulua ja pukkia odotellessa kuva viime vuodelta (hui miten se Ville on kasvanut vuodessa!):
1140731.jpg