Veimme Villen kanssa Nickin aamusella töihin, koska hänellä oli tiedossa pitkä päivä kokouksissa ja säätiedotus lupasi jälleen sadetta ja ukkosta. Jos emme pääse ulos talosta päivän aikana, niin voi tehdä tiukkaa sekä minulle että pojalle, myönnetään.. Aamupäivällä teimme tuliaisostoksia Disney-kaupassa. Ville ei siis saanut mitään mutta serkkutytölle löydettiin jotain kivaa, söpöä, pientä ja käyttökelpoista. On nuo Disney-jututkin muuttuneet vuosien varrella. Ennen vanhaan löytyi vain Mikkiä, Akua ja Prinsessa Ruususta mutta nyt kauppa oli pullollaan minulle tuntemattomia hahmoja, ihmeperhettä, autoja ja rottaa. Ratatouille-rotan seikkailut taitaa olla uusin elokuva Disneyltä, sitä kun oli kauppa puolillaan täynnä. Eikä mitään hajua täällä suunnalla minkälainen tuo tarina on!

Iltapäivällä päätimme kurkistaa Auroraa hieman pidemmälle ja kävimme paikallisessa eläintarhassa. Eläimiä oli noin kaksikymmentä, tosin suurin osa niistä loikoili sisätiloissa kuumuutta paossa. Ville innostui oikeastaan vasta kalkkunan kanssa, se kun oli ainoa joka jaksoi edes tulla aidan viereen meidät katsastamaan. Muut eläimet sudesta riikinkukkoon saivat odotetun "haf haf" toivotuksen, vaikka eivät koiran sukua olekaan ;)

694769.jpg
Ville ja kalkkuna