Mies pakkasi eilen illalla elämänsä kahteen kassiin. Kassien ulkopuolelle jäivät jotakuinkin vain minä ja poika.. no, ehkä hieman kirjojakin, tietokone ja huonekalut, jos totta puhutaan. On se siltikin pelottavaa, että "elämä" käytännössä mahtuu pariin pakettiin, jotka suljetaan vetoketjulla ja kannetaan olalla! Minulle jäi siis toinenkin puoli vaatehuoneen laatikoista ja naulakoista valloitettavaksi. En kyllä usko, että siihen valloitukseen tarvitaan montaa päivää.

Meillä on sen verran aina matkusteltu, ettei tuo pakkaaminen tuntunut pahalta, vaikkakin kyse on meidän ison muuton ensimmäisestä erästä. Tässä varmaan menee nyt muutama viikko ennenkuin tilanne oikeastaan vasta aukeaa eteensä totuudenmukaisena - että elelemme pojan kanssa nyt kahdestaan, ja mies on vain kylässä kotonaan joskus viikonloppuisin. Kaikkeen sitä aikuinen ihminen joutuukin sopeutumaan. Mietin kyllä usein miten hullua tämä kaikki tämä taas onkaan. Maksaako kaaos ja muutos itsensä vielä takaisin?