Tämä viikko on ollut kivikkoinen ja kiireinen. Mukana on mahtunut iso joukko ärsytyksiä ja valituksia, auton huollosta pojan jatkuvaan räkätautiin ja käsivarren hampaanjälkiin. Lauantaina saimme Villelle seuralaisen kotiin, ja kävimme miehen kanssa ulkona syömässä. Odotukset olivat isot, kun emme niin usein kahdestaan pääse liikenteeseen, mutta olisihan sen voinut viikon perusteella jo arvatakin ettei tästä voinut tulla loistoreissua..

Ensin meille annettiin taatusti ravintolan surkein pöytä, aivan keittiön heilurioven vierestä. Hirveä melu ja ravaaminen; syö nyt siinä sitten! Ystävällisesti kysyin tarjoilijalta, että olisi heillä mahdollisesti toinen pöytä vapaana. Pienen odotuksen jälkeen sellainen löytyi, mukava nurkkapöytä kaukana ovista ja huutavista keittiömestareista. Alkuruoka tuli, viini kaadettiin, ruoka oli hyvää. Mutta siihen se sitten loppuikin. Odotimme vartin, puoli tuntia, 40 minuuttia.. ja sitten mies suorastaan räjähti tarjoilijalle, joka sattui kävelemään pöydän ohi. Taas odotimme. Vihdoin kaljupäinen vanhempi mies saapui:

Kalju: "Tulin pyytämään anteeksi, vaikkei minun sitä tarvitsisi tehdäkään.. ettekö te olekin ne, joille ei alkuperäinen pöytä kelvannut ?"

Mies: "Ahaa, siis sen takia, että pyysimme pöydän vaihtoa, meille päätettiin antaa hidas tarjoilu. "

K: "Niin, jos olisitte olleet tyytyväisiä siellä missä olitte, teitä olisi palveltu nopeasti."

M: "Ahaa, siis teillä on hitaan ja nopean palvelun pöydät erikseen ?"

K: "Ei se nyt noinkaan ole. Mutta ei tässä ole mitään anteeksipyytämistä."

M: "Mínä pyydän sitten anteeksi, että olen vaikea asiakas."

K: "Ette ole." Ja kaataa lisää viiniä laseihin "Talo tarjoaa."

Ruoka tuli, syötiin (oli hyvää, ei sen puoleen), maksettiin ja lähdettiin. Mitäkö opimme ? Asiakas ei ole kuningas, ei ainakaan Helsingin keskustan eräässä italialaisessa ravintolassa.

Mielenkiinnolla jo odotan millaisia ravintolakokemuksia on tiedossa Belgiassa. Luulen kuitenkin, että palvelu on taatusti nopeampaa ja ystävällisempää, ja lasku huomattavasti pienempi!