Siivosin kaikki vaatekaapit ja laatikot, ja heitin ison kassillisen tavaraa keräyslaatikkoon. Mukaan joutuivat kuusi vuotta sitten hankkimani nahkasaappaat, jotka olivat jo hyvät päivänsä nähneet sekä melkein kaikki urheilupaidat ja lyhyet shortsit, joita pidin päällä niinä hyvinä sporttiaikoina ennen äidiksi tuloa - silloin kun urheilin jotakuinkin 5 päivänä viikossa. En edes viitsinyt kiduttaa itseäni kokeilemalla trikoita päälleni, ei se peili olisi kuitenkaan valehdellut.. Olo kaappien siivoamisen jälkeen oli yllättävän seesteinen, ja päätin ottaa itseäni niskasta kiinni vaatekaapin uusimisen kanssa. Ostin uudet nahkasaappaat, muutaman siistimmän työpaidan, rimpsuisen villatakin sekä hameen. Villen kommentti asiaan oli selkeä: mamma on kaunis. 

Pitäisi vain jaksaa käydä kaupoilla ahkerammin niin tietäisi millaisia vaatteita siellä myydään. Kokeilin muodissa olevaa villahametta, johon kietaistaan paksu vyö päälle. Ihan huvin vuoksi vain - ja se näyttikin yllättävän hyvältä. Jätin sen kuitenkin tankoon, mutta hieman se on nyt pyörinyt mielissä.. ehkä siis haen sen sieltä vielä kotiin, vaikka seuraavana palkkapäivänä. Pitäisi vain ensin kehittää joku meno, sillä työvaatteeksi siitä ei kyllä olisi. En suostu nimittäin yhdistelemään mekkoa, laboranttitakkia ja turvakenkiä! Uloshan ne kundit minut nauraisi. Olen muutenkin varmaan jo "se omituinen ulkomaalainen nainen", ja siinä on heille jo tarpeeksi haastetta, ihan ilman erikoisia vaatteita.

Tästä tuleekin mieleen eräs päivä kahdeksan vuotta sitten. Oli joulukuun 6. ja Geneven suurlähettiläs oli kutsunut suomalaiset juhlistamaan itsenäisyyspäivää residenssiinsä. Drinkkitilaisuus alkoi heti työpäivän jälkeen, joten ajattelin olla töissä kerrankin tyylikäs ja vetäisin päälleni mustan lyhyen mekon ja tummanpunaiset juhlasaappaani. Aamurutiineihin kuului silloin kolme poskisuudelmaa JOKAISELLE työkaverilleni, joista suurin osa oli ranskalaisia, vanhempaa ikäluokkaa olevia, insinöörismiehiä. Ei tullut työteosta sinä itsenäisyyspäivänä mitään, ei niin mitään. Aina oli joku huoneessani kysymässä mihin olin menossa niin hienona. Plääh.