Hohhoijaa, meillä juostaan. Tai vaihtoehtoisesti kieritään lattialla koko pituudeltaan. Ville tajusi muutamassa päivässä jalkojen käytön, ja vauhti on lisääntynyt exponentiaalisesti sitten horjuvan vaappumisen. Kengätkin paukahtivat rikki, langat purkautuivat kokonaan nilkkaremmin kohdalta. Onneksi uima-altaan ihanat naiset tiesivät paikallisen suutarin olemassaolosta.. Ilman heidän auliita ohjeitaan ja neuvojaan olisin ollut tänä kesänä monesti pulassa! Kenkäkorjaamo neulasi rikkoontuneen remmin jonon ohi, joten ei tarvinnut lähteä metsästämään uusia kenkiä, onneksi.

Villellä ei siis tunnu olevan minkäänlaista pelkoa pöydänkulmista tai ovenkarmeista. Superman mikä superman, luulee kai pääsevänsä kaikkien seinien läpi juoksemalla. Ja sitten innoissaan uudesta taidosta villiintyy ja rupeaa lyömään päätään seinään tai lattiaan ihan tohkeissaan. Ollaan nauraen, ja hieman peläten, mietitty kenenkö geeneistä tuollainen toiminta on peräisin. No eiköhän tuokin ihmislapsi opi piakkoin että jossain vaiheessa on rauhoituttava tai muuten sattuu. Jos ei muuten, niin ainakin kantapään kautta.

Se on torstai ja viikko lähenee loppuaan. Meinasimme lauantaina tehdä retken Chicagon kaupunkibiitsillä, ja sunnuntaina onkin sattumalta tapaamani naapurin grillijuhlat. Seitsemän viikkoa kesää Amerikassa on takana, reilut kuusi vielä edessä. Pimeä täällä tulee jo ennen yhdeksää, joten keskikesä on selkeästi ohitettu - täälläkin.