Kävin lauantaina kirjakaupassa ajatuksella ostaa jotakin kevyttä lukemista iltoihin. Toisin kävi; kirja (J.Sinkkonen toim. "Pesästä lentoon - kirja lapsen kehityksestä kasvattajalle") kainalossa tulin ulos, mutta kevyeksi sitä on hieman vaikea luokitella. Suomen tunnetuimman lastenpsykiatrin Sinkkosen toimittamassa kirjassa on tarinoita lapsen kehityksestä ja kasvattamisesta eri asiantuntijoiden silmin. Ensin ajattelin, että se tulee olemaan liian teoreettista pienen pojan äidille iltalukemiseksi, mutta olen jäänyt kiinni helppoon kerrontaan, käytännön esimerkkeihin ja koskettaviin kuvauksiin yksittäisistä hetkistä lasten kanssa. En ole etsimässä ratkaisua mihinkään erikoiseen asiaan tai ongelmaan, enemmänkin ajattelin vain sivistää itseäni alan sanastolla ja määrittelyillä. Kirja on osoittautunut jopa viihteelliseksi, ja luulen, että se vain paranee vanhetessaan, eli uusilla lukukerroilla siitä saa aina jotakin uutta ajateltavaa.

En ole koskaan uskonut tälläisistä kirjoista olevan mitään suoraa hyötyä oman lapsen kasvattamiseen. Siksi en ole aikaisemmin juurikaan koskenut vauvakirjoihin/-lehtiin. On sitä ennenkin lapsia tehty, kasvatettu mahassa, ja lopulta mahan ulkopuolella ilman isoa kotikirjastoa! Mutta mutta, huomaan kuitenkin nyt kyseisen kirjan kohdalla, että peilaan kuitenkin omaa itseäni ja perhettäni kirjassa kuvattuihin teorioihin ja menetelmiin. Vaan kyse on varmaan kirjastakin; olen Jari Sinkkosesta median kautta saanut erittäin uskottavan kuvan, minusta hän on aina puhunut fiksusti ja ajatuksia herättäen. Hän puhuu tänään illalla Vantaalla livenäkin, tekisi mieli mennä kuuntelemaan. Ja tilaisuuden ajaksi on järjestetty lapsiparkkikin - joten se jo kertoo että tänään puhutaan ja kuunnellaan, eikä vain kokoonnuta kahville..