Perjantai-iltaa lukuunottamatta viikonloppu meni erittäin kosteissa tunnelmissa - satoi ja ukkosti, ja satoi jälleen. Olin jo sanonut ääneen etten enää astu lähiostoskeskukseen jalallani mutta pitihän minun pyörtää sanani kun ei sateella täällä oikein muutakaan pikkupojan kanssa voi tehdä. Ei meillä ole edes kumisaappaita mukana. Olen yrittänyt etsiä täältä jonkinlaisia sadehousuja mutta joka kauppa myy "ei oo":ta, ja katsovat vielä perään millainen äiti vie lapsensa ulos sateella. Eipä täällä puistoissa ole aurinkoisellakaan säällä ketään, joten ei sen puoleen. Yksi kauppa tosin myy uima-asuja samaan sävyyn sadetakin kanssa. Mä en kyllä muista että olisin itse koskaan tarvinnut samaan aikaan uimapukua ja sadetakkia.. Lastenvaatelogiikka ei siis ole samanlaista kaikkialla.

On jo aikainen tiistaiaamu, päiviä lähtöön enää kolme. Vähiin siis menee. Ovat luvanneet lehtien mukaan perjantaiksi myrskyä Chicagoon, joten saa nähdä miten lennon käy - pääsemmekö lähtemään ajoissa, ja missaammeko kenties jatkolennon Lontoosta. Anu sanoi että tuo Lontoo oli ollut kaaosmaisessa tilassa viime viikolla, ja hänellä oli mennyt 2-3 tuntia vaihtoon. Apua.