Luin jostakin, että melu on haitallisin sisäympäristötekijä avotoimistoissa. Ja puhe on häiritsevin äänilähde, koska sen informaatiosisältö on korkea (eli rupeat automaattisesti kuuntelemaan, vaikket sitä haluakaan ensi sijassa), eikä toisten puhumisajankohtaa tai äänen voimakkuutta voi kontrolloida. Tasaisiin, ennustettaviin ja sisällöltään olemattomiin ääniin taas tottuu nopeasti vaikka äänet olisivatkin voimakkaita, kuten esim. ilmastointi ja lähiliikenne. Puhelimen pirinä tai soittoääni sekä kulkemisen ääni luetellaan kuuluvaksi noiden kahden luokan puoliväliin, eli vain hieman häiritseviin. Lukemassani tutkimuksessa oli asiaa kartoitettu haastatteluilla ja kenttäkokeilla erilaisissa toimisto-oloissa.

Meillä tehdään töitä myöskin avotoimistotiloissa. Aluksi olin kauhuissani miten koskaan opin tekemään töitä avoimessa tilassa, jatkuvassa hälinässä. AVotoimistoissa on kuitenkin omat hyvät puolensa. Työkaverit ovat korkeintaan sermin takana, joten kommunikaatio voi päivän mittaan tapahtua luonnollisella tavalla, kysymällä ja vastaamalla, eikä se jää sähköpostien tai puhelinsoittojen varaan. En myöskään häiriinny hiljaisesta puheesta ihmisten välillä, osaltaan varmaan myös sen vuoksi, että pystyn sulkemaan korvani vieraan kielen myötä. Jos olisin Suomessa, häiriintyisin kyllä jokaisesta puhujasta ihan eri skaalalla kuin täällä hollannin keskellä. Ja samasta syystä pystyn kyllä hoitamaan omat puheluni suomeksi päivän mittaan, sillä tiedän ettei tehtaalla ole ainuttakaan, joka minua voisi ymmärtää.. Muutamat sihteerit käyvät puhumassa yksityispuheluitaan naisten vessassa, olen huomannut. Niin, kukapa sitä nyt haluaa vaikka gynekologilleen soittaa niin, että koko toimisto kuulee ?

Eniten minua häiritsee avotoimistoissa kuitenkin se, että kuka tahansa voi olla selkäsi takana kuikuilemassa mitä teet, milloin  tahansa. En ole koskaan osannut keskittyä töihin tai mihinkään muuhunkaan, jos tunnen jonkun liikkuvan ja tuijottavan selkääni. Jo kokkaaminen omassa keittiössä jonkun toisen seuratessa kaikkea mitä teet saa minut ärtyneeksi. Tälläiseenkin kai tottuu, luulisin.  Luku sinällään on tietysti ne tyypit, jotka näkevät, että olet tekemässä jotakin keskittyneesti, mutta silti keskeyttävät ilman anteeksipyyntöä tai kohteliasta kysymystä olisiko minulla aikaa. Osa työkavereistani on ratkaissut ongelman näpistämällä kasan korvatulppia tehtaan puolelta, osa taas soittaa musiikkia iPodista kaiken päivää. Itse olen ratkaissut ongelman varaamalla pienen toimistohuoneen tasaisin ajanjaksoin - itselleni, työtekoon. Hassua.