Aika lentää. Laskeskelin tuossa viikonloppuna, että muutostamme Belgiaan on kulunut melkein kuusi kuukautta. Siis puoli vuotta! Sanon vielä kyllä ääneenkin, jos joku kyselee, että olemme muuttaneet Suomesta muutama kuukausi sitten.. Jotenkin vain aika manee niin nopeasti ettei sitä itsekään ehdi rekisteröimään. Mutta töissä asiasta kyllä muistutettiin jo, sillä koeaikani alkaa olla ohi, ja on uuden työsopimuksen kirjoittamisen aika. Samalla joudun käymään läpi todellisen evaluaatiorumban, eli täyttämään lomakkeita ja rastimaan ruutuja kysymyksiin kuten "oletko saanut riittävästi esimiesten tukea?". Joudun myös tekemään työhaastattelun tapaisen psykologisen testin, jolla jotkut mittaavat miten olen sopeutunut kyseiseen firmaan ja olenko oikea ihminen työhöni.

On siis jonkinlaisen kritiikin aika.

Muutto: Muutto meni hyvin, muuttomies oli komearaaminen lappilaismies, joka oli juuri palannut rauhanturvaajajoukoista. Mitään ei kadonnut, vain yksi lipaston takarima katkesi.

Belgian koti:  Asuttava, muttei todellakaan mikään pitkän ajan ratkaisu. Omat tavarat tuovat kuitenkin kodin tunnun. Parasta on iso, valoisa olohuone ja rauhallinen sijainti. Astianpesukone puuttuu, mikä tuo harmaita hiuksia päivittäin. Olemme ruvenneet oman kodin etsintään, yksi kiva löytyikin, mutta uskaltaako tänään mitään ostaa pankkikriisin keskellä ?

Suomen koti:  Myyty, ja siis muiden omaisuutta nykyään. Saunaa (yllätys) kaipaan sieltä eniten.

Auto: Näppärä hopea dieselkone; pieni, mutta tilava.

Työ: Haaste lepää paitsi hollannin kielessä niin myös ihmisten kanssa työskentelyssä. Teknisesti vaativaa homma ei ole, mutta muussa onkin sitten haastetta vaikka muulle jakaa.. Työmatkoihin menee paljon aikaa, puolitoista tuntia päivässä omalla autolla, liian paljon. Uusi koti olisi siis kiva löytää lähempää työpaikkaa.

Perhe: Villelle ensimmäiset kuukaudet olivat selkeästi vaikeita. Poika reagoi ympäristön vaihtoon sairastamalla ja roikkumalla puntissa kiinni iltaisin. Nyt tarhassa on jo kivaa, hollanti sujuu, ja poika tietää, että vaarin luokse pitää ottaa lentokone. Mies on kiireinen ja tyytyväinen työhönsä, mutta miettii samalla miten minulla oikeasti täällä menee.

Minä itse: Alku oli enemmän kuin vaikeaa kun istuin Finnjetin kannella ja katsoin taakse jäävää Suomen rannikkoa. Päivä päivältä tilanne on hieman helpottanut mutta aika ajoin koti-ikävä Suomeen iskee lujaa ja takavasemmalta. Haastava työ tuo päiviin uudenlaista asennetta, pojat kotona taas saavat kaiken arkikiireen pois mielestä. Mutta muutoksen kourissa edelleen ollaan, se on myönnettävä. 

Päivän uutinen: Poika on vesirokossa. Ja minä kun luulin, että se on jo kertaalleen sairastettu..