Siihen meni sitten KUUSI täyttä tarhapäivää ennenkuin Ville tuli kipeäksi! Kuusi. Nyt selvisi minullekin miksi lapsia näytti olevan aina vähän; flunssa oli kaatanut vuorotellen niin tarhan tädit kuin lapsetkin. Lyhyen miettimisen jälkeen päätimme että Nick ottaa ensimmäisen kuumepäivän, ja minä sitten seuraavan. Lähdin siis eilen aamulla töihin ja jätin kotiin kuumeisen pikkumiehen ja hermostuneen isän, joka jäi ensimmäistä kertaa yksin sairaan lapsen kanssa. Päivä meni kaikilla suhteellisen hyvin - minä sain töitä tehdyksi, Ville sai ruokaa ja unta, ja isäkin pystyi ottamaan unet keskellä päivää ;) Toivottavasti kuume ja nuha ei vaan tästä enää pahene. Kop kop.

Tätä tämä työelämän ja perhe-elämän yhdistäminen siis on, ja tulee olemaan vastaisuudessakin - sumplimista ja kompromisseja. Pomoni, kolmen lapsen isä, kyllä totesi että sairaspäiviä tulee väistämättä pienten lasten vanhemmille. Ja lupasi heti perään tilata minulle uuden kannettavan, jotta voin tehdä töitä ilman ongelmia kotoakin käsin..

Jos totta puhutaan, niin onhan tämä muutostilanne tuonut uudenlaisen kaaoksen elämäämme, ja juuri nyt yritämme ottaa selville miten asiat on paras ja helpoin hoitaa. Luin joltain nettisivustolta, että tälläisen uuden tilanteen käytännön ratkeamiseen saattaa mennä helposti puolikin vuotta ennenkuin asiat (siis aikataulut ja resurssit) loksahtelevat omille paikoilleen. Puoli vuotta - sehän tuntuu ihan uskomattoman pitkältä ajalta! Päivä kerrallaan, se on motto kyllä tässä ja tänään.