Melkein viikko Amerikassa on ohi. Hieman se on mennyt sumussa ja kulttuurishokin kourissa. Olotilaa kyllä on helpottanut se, että Nick tuntee paikat ja maan tavat, tietää mm. mistä hakea parasta take away -pizzaa ja mitä kahvia on hyvä ostaa kaupasta. Pahin jetlag aikaeron vuoksi alkaa olla jo takana, onneksi. Kunhan saadaan vielä poika nukkumaan hieman pidempään aamuisin, niin elämämme alkaa olla reilassaan. Ville on kyllä pärjännyt todella hyvin, vaikka muutos Suomen kodista ja menosta onkin aikamoinen.

Ollaan siis noin viisikymmentä kilometriä Chicagosta etelään, Aurora-nimisessä paikassa. Hieman vaikea tätä on kutsua kaupungiksi, koska mitään keskustaa ei ole. Aluetta halkovat tiet, joiden reunustat ovat täynnä kauppoja, ravintoloita, kirkkoja yms., aivan kuten elokuvissakin. Sinne tänne on ripoteltu asuinalueita, joista osalla on omakotitaloja lippuineen ja isoine grilleineen, ja osalla puolestaan leasing-vuokrakeskittymiä jollaisella mekin asumme. Vuokrafirma pitää yllä alueen infrastruktuuria kuten roskakeräystä, nurmikonleikkuuta, yhteistä uima-allasta, fitness-huonetta ja palvelukeskusta josta voi kysellä neuvoja ongelmaan kuin ongelmaan. Tälläinen järjestelmä on täydellinen meidän lyhyeen asumiseen, mutta amerikkalaiset pitävät tätä eritoten siirtolaisten ja muiden köyhempien väen asumismuotona. Monessa tälläisessa 2 makuuhuoneen rivitaloasunnossa näyttää asuvan isokin perhe, lapsia juoksentelee siellä ja täällä, autolla saa olla tosi varovainen ettei peruuta kenenkään päälle.

Asunnossa on pakolliset kodinkoneet, mutta huomattavasti suurempaa kokoa kuin Euroopassa. Pesukoneen perusohjelma kestää 20 minuuttia, mutta yllättävän puhdasta tulee. Kauhulla olen ajatellut sen ympäristöystävällisyyttä (tai siis epä-sellaista). Muutenkin ympäristösuojelu tuntuu olevan vierasta täällä; ilmastointi toimii kaikkialla, joka paikkaan ajetaan autolla, laseja ja muoviastioita ei kierrätetä, roskamäärät näyttävät järkyttäviltä roska-autoa edeltävänä iltana jne. Tätä päivittelen joka ainoa päivä. Siksi Villen kestovaippojen käyttö on noussut pieneksi symbooliseksi hyväksi teoksi kaiken tämän keskellä. Vaikka sitä jumalattoman isoa pesukonetta ja kuivausrumpua onkin käytettävä päivittäin. Pyykkien kuivattaminen ulkona on kiellettyä, en tiedä miksi.

Kävimme eilen Nickin työpaikalla, Fermilabissa. Nyt ainakin tiedämme Villen kanssa millaisen pöydän ääressä Nick istuu päivittäin. Pitää seuraavalla kerralla ottaa valokuvia; Sveitsin Cerniin verrattuna totaalinen vastakohta.

Ainiin, joku naapurustossa omistaa langattoman verkon, jota ei ole lukittu... Ja tässä vielä pakollinen kuva vaarille ja mummille, enolle ja muille sinne Suomeen: