Muutama hassu yö enää kolmistaan Suomessa. Maanantaina ensi viikolla alkaa selkeästi meidän perheen päiväkirjasta uusi kappale, ja vaikka seuraava pätkä onkin väliaikainen koitos yh-äidin arkea, mies toisessa maassa, niin odotukset ovat isot mutta realistiset. Tiedossa on tarhaan viemistä ja hakemista, työpäivistä juuri-ja-juuri selviämistä, ruokaostosten tekemistä ruokatunnilla ja muuta arjen sumplimista. Nyt pitää vain toivoa, että pysymme "yh-äiti-vaiheen" läpi terveenä, positiivisena ja energisena. Tarkkaa tietoa perheen yhdistymisestä ei vielä ole. Mutta ennen kesää kuitenkin, ehkä jo pääsiäisenä, tai viimeistään vappuna. Mies on jotakuinkin valmis omaan koitokseensa. Mietin juuri eilen, että taitaa sittenkin hänelle olla tämä kaikki juuri nyt todella vaikeaa, hänhän jättää kotinsa ja perheensä, ja ottaa myös itsekin ison askeleen kohti määränpäätä, minkä muodosta ja suunnasta ei ole vielä mitään tietoa.

Vielä kymmenen vuotta sitten tämmöinen oli jännää, isot elämänmuutokset, maaastamuutot ja uudet työpaikat. Minäkin lähdin aikoinaan Suomesta oikeastaan vain rinkka selässä ja Polin paperit kädessä. Päätekohteen kyllä tunsin edelliseltä kesältä, mutta kieli oli täyttä hepreaa, puhumattakaan muista käytännön asioista. Nyt ei kyllä ole samanlaista vapinaa ja jytinää, odotusta ja jännistystä. Nyt vaan toivoisi, että muutos itsessään olisi pieni ja nopeasti ohi.. ja arki taas nopeasti päällä, vaikkakin toisessa paikassa, toisessa maassa, toisella kielellä.