Toden totta - meidän pojan ympäröi vatsataudin iiihana maailma. Tulipahan ainakin käytyä aika monta kertaa suihkussa viikonlopun aikana.. Eikä ollut maha edelleenkään takuuvarmassa kunnossa näin sunnuntaina, joten mummi vuorotteluvapaalta tarjosi apuaan, ja minä otin sen huojentuneena vastaan. Ajoin siis auto tyhjänä (ja ilman ainoatakaan lastenlaulua!) tänään takaisin kotiin ja Ville jäi viettämään viikkoa mummilaan. Toivottavasti vatsakin alkaa taas toimia mitä pikemmiten. Nyt voin huoletta tehdä viimeiset päivät toimistolla ilman että odotan pelonsekaisin fiiliksin soittoa tarhalta: "tulisitko hakemaan Villen kotiin sairastamaan". Se olisi ehkä kuitenkin tullut, ehkä jopa huomenna maanantaina heti aamupuuron jälkeen. 

Eipä siellä toimistolla enää mitään isoja hommia ole, paitsi omien jälkien siivoaminen. Muutama työkaveri edellisistä paikoista on lähtenyt ilman koneen ja pöydän siivoamista, joko kiireellä tai siltoja tarkoituksellisesti poltellen. Yhdelläkään kerralla semmoinen ei ole tuntunut kivalta, ääliötä hommaahan se on käydä toisten tiedostoja jälkikäteen lävitse, saati heitellä roskiin muiden paperipinoja ja muistiinpanoja. Vaikka kuinka innolla olisi lopettelemassa työtään niin kyllähän se nyt ihmislapsen yleisen kohteliaisuuden nimissä pitäisi jälkensä siivota. Tai ehkä olen liian vanhoillinen enkä tajua mielenosoituksen nimissä tehtyjä taktisia siirtoja.. Joka tapauksessa, aion tällä viikolla kyllä siivota huoneeni ja koneeni, ja tarjota vielä suklaakakkuakin jossain vaiheessa. Haikein mielin tulen varmaan poistumaan toimistolta keskiviikkona.   

Kotona on siis oudon hiljaista. Vain minä - ja pakastimen surina, astianpesukoneen hyrinä ja pyykinpesukoneen linkous. Kotityöt ei vaan lopu tästä maailmasta.