Tämän tiistaiaamun ohjelma oli jotakuinkin otsikon mukainen. Nick lähti ensimmäistä päivää taas töihin muuttoruljanssin jälkeen, joten me päätimme Villen kanssa etsiä lähimmän hiekkalaatikon. Aika kauas piti kävellä, eikä hiekkakakuista tullut mitään koska hiekka oli puoleen metriin asti kuivaa kuin Saharassa. Leikkipaikka onneksi sattui olemaan junaradan vieressä ja sorsaparin kutupaikka, joten kakkujen sijaan keskityimme laskemaan junanvaunuja ja juoksemaan sorsien perässä. Ja kaikki tämä kunnon kesähelteessä! Pipot ja sukkahousut on nyt unohdettu unholaan, ja Villelle pitäisi hankkia uusia kesävaatteita koska viime Amerikan kesän t-paidoista alkaa napa vilkkua.. Ulkoreissu aamusella loppui paikalliselle torille, josta ostimme hunajamelooonia, joka muuten oli juuri niin pehmeä kuin sen pitääkin olla, ja joka tuoksui hunajameloonilta puolen metrin päähänkin (huom. Prisman melonit on aina liian kovia ja mauttomia..). Nam nam.