Meillä töissä on outo pukukoodi, enkä oikein tiedä miten siihen suhtautua. Ensinnäkin minun pitäisi opetella kävelemään painavilla turvakengillä mikäli haluan käydä osissa työpaikan tiloja. Löysin kyllä varastolta tarpeeksi pienet kengät mutta epämukavilta ne kyllä tuntuivat kesäkenkien sijasta. Samoissa tiloissa pitäisi päällä olla myös firman logollinen paita. Miehet ovat ottaneet tavan tulla jo aamulla logollisessa t-paidassa töihin. Minä en ole saanut vielä yhtenäkään aamuna laitettua firman paitaa päälle, se suorastaan toimii samanapaisena magneettina itseni kanssa. Suoraan sanoen: se on hirvittävän ruma! Miesten t-paita tissillisen yksilön päälle, tiedätte mitä tarkoitan.. Kerroin tämän tänään töissä varastolla hienovaraisesti, ja minulle onneksi tilattiin kevyt takki, jonka pois vetäistä omien vaatteideni päälle. Aina siis kannattaa valittaa.

Toinen uusi työpaikkakäyttäytyminen on kellokorttijärjestelmä. En ole kellokorttia nähnyt käsissäni moneen, moneen vuoteen. Nyt kuitenkin olen joutunut opettelemaan itsenä "tikkaamista" sisään ja ulos, kuten ihmiset täällä asian hyvin kuvainnollisesta ilmaisevat. Hommassa on kuitenkin omat hyvät puolensa - perjantaina saan otettua puoli päivää ihan virallista vapaata kellokortin perustellaan, ja pääsemme lähtemään ajoissa juhannuksen viettoon Belgian merelle. Tarkoituksena on levätä sukulaisen loma-asunnolla, pyöräillä sekä tottakai rakentaa hiekkalinnoja merihiekasta. Ja ehkä jopa ottaa viiniäkin grilliruokia odotellessa..