"Terve kaveri". Näin lukee pojan neuvolakortissa puolitoistavuotistarkastuksen kohdalla. Painoa ja pituutta oli tullut oman käyrän mukaan, eli siis hyvin kasvetaan ja kehitytään. Ainoa minkä kanssa sai oikein kunnolla taistella eilen oli lähteminen neuvolasta tarhalle.. odotushuoneessa oli ihan liian paljon mielenkiintoisia leluja, varsinkin eräs parkkitalo ja tuhatkunta pikkuautoa sinne laitettavaksi.

Päiväkodilta tuli jokunen viikko sitten pyyntö, että jos meillä vaan on toiset talvikengät ja -puku, niin ne voisi tuoda sinne varatavaroiksi, koska märillä keleillä vaatteet ja kengät eivät useinkaan ehdi kuivua sisälläolon aikana. Löytyihän meiltä, ja kilttinä äitinä vein ne sinne heti seuraavana aamuna. Eilen sitten Villeä kotiin hakiessa etsin niitä toisia kenkiä kotiin vietäväksi kuivauskaapista, ja bongasin ne toisen pikkupojan jalasta hiekkalaatikon reunalta. "Hei, nehän on meidän kengät!" - melkein totesin ääneen. Päätin kuitenkin olla hiljaa ja häipyä takavasemmalle ilman kommentin kommenttia. Näinkö siis toimii käytännössä nykypäivän sosialismi ? Tuotantovälineinä ovat vain taaperoikäisten talvikengät, ja yhteisomistuksen piiriin kuuluvat kaikki ne tarhat pojat, joille kengät numeroa 22 sopivat. Ehkä olen vain vainoharhainen. Ja toisaalta, olen kyllä sitä mieltä, että niitä saa lainata, ei meidän poika kuitenkaan voi pitää kaksia kenkiä yhtäaikaa jalassaan. (Onkohan kaikilta vanhemmilta kysytty mahdollisia varavaatteita ?) Ei ei ei, ei tämä ole mikään elämäni iso kynnyskysymys. Tapaus herätti päässäni ajatuksia, ja kyseessä oli kuitenkin vain 5 euron hyväkuntoiset kirpputorilöydöt.