Tänään on sitten virallisesti Villen viimeinen tarhapäivä. Poika on itse asiasta innoissaan, ja kertoo tarinansa näin: "Ville osaa jo mennä potalle, ei ole vaippoja, kohta mennään lentokoneella vaarin kotiin, ja sitten, isoon kouluun. Hei hei Nancy, dag juffrouw Lieve." Nancy on siis lempitäti tarhassa, ja Lieve on sitten ensimmäinen opettaja uudessa koulussa. Nyt on kuitenkin ensin kahden viikon loma tiedossa, josta osa Suomessa, ja ensimmäinen koulupäivä on virallisesti huhtikuun 20. Siihen loppuvat sitten päiväunet ja lämpimät lounaat. Tämä ajatuksen kanssa olen tehnyt itse paljon töitä, ja päätynyt siihen lopputulokseen, että kyllä näistä paikallisistakin naperoista ihan mallikelpoisia tulee. Ja kassi täyteen ruokaa vaan, ja poika ajoissa sänkyyn iltaisin, siinä kai ne käytännön neuvot miten ekoista viikoista uudella rutiinilla pärjätään. Mutta aika sen lopusta vasta näyttää miten tässä vielä käy, koko perheen. Hieman organisointikykyä tässä kysytään kyllä, sillä koulupäivä on 8.15-15.30, iltapäivähoito on järjestetty kuuteen asti - paitsi (tietysti) keskiviikoisin, jolloin koulu loppuu jo iltapäivällä yhdeltä. Alustavasti olemme sopineet isovanhempien kanssa, että he vastaavat keskiviikoista. Toinen varteenotettava vaihtoehto on au-pairin etsiminen mutta silloin olisi kyllä uusi koti ensin löydyttävä. Ehkäpä tulevaisuudessa.