Villen vatsatauti kesti ja kesti, ja poika meni vasta eilen päiväkotiin. Viikko siis sairastettiin kotosalla, ja vuorottelimme Nickin kanssa kuka on kotona ja kuka töissä. Edelleenkään ei siis tietoa mikä pöpö jylläsi, mutta aika viheliäinen tauti oli kun ei millään tuntunut asettuvan ja rauhoittuvan. Nyt on viikko sitten taas jotakuinkin pulkassa, huomenna on perjantaivapaa tavalliseen tapaan ja pitkä viikonloppu siis tiedossa. Jee jee.

Syksyn pimein aika on nyt käsillä ja sen kyllä huomaa.. Pojat nukkuivat tänään oikein kunnolla pommiin, olivat nousseet ylös vasta puoli yhdeksän maissa! Minun piti soitella sitten päiväkodille ja selvittää että "tulevathan nuo, mutta vähän myöhässä.." Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä olisi vielä muistettava vaihtaa kellojankin talviaikaan. Ja taas vaan pimeät aamut pitenee.

Pikkojouluaikakin alkaa kohta. Tänä vuonna se meneekin omalta osalta aika helposti, eli kaikki pikkujoulut asettuvat samalle viikonlopulle. Nyt vaan on päätettävä minne menee - onko firman juhliin osallistuminen tärkeämpää kuin lapsuudenystävien pikkujoulut?