Hyvää uutta vuotta 2011 !

Täällä meidän asuinmaassa ei juhlisteta nimipäiviä. Ne siis jää unholaan hyvin helposti. Tänään sain Suomesta kuitenkin montakin nimipäivonnittelua - kiitos kaikille! 

Huomenna Mia täyttää jo täydet kahdeksan kuukautta, ja sitä seuraavana päivänä Ville tasan 4 ja puoli vuotta. Näin se menee, lapset kasvaa ja me vanhetaan siinä sivussa.

Aamulla tuli taivaalta räntää, sitten vettä, ja nyt isoja rakeita. Koskakohan sieltä tulee oikeaa lunta ?

Kaksi ekaa viikkoa, tosin molemmat lyhennettyä paikallisten juhlapäivien takia, uutta elämää on takana. Töissä muutama ensimmäinen päivä meni totaalisesti haahuillessa, sillä tietokoneeni ei toiminut, kalenteri oli tehty, kaikilla oli kiire, ja pomokin oli lomalla - niin, ja sijaiseni vielä paikalla. Sain siis pehmeän laskun työelämään. Nyt se lasku on jo tasaantunut tavanomaiseksi työkiireeksi. Kuusi viikkoa jouluun ja monella projektilla on deadlinet vielä ennen pyhiä. 

Mia on ollut tosi reipas ja iloinen tarhalainen. Muutamana päivänä on perunaruoka tuottanut ongelmia, ja tarhalta on soiteltu saako antaa maitoa lounaaksi. Nukkuminen menee vielä monessa pienessä pätkässä, mutta eiköhän sekin tässä ajan myötä tasaannu. Mia on ryhmänsä, joka on tarhan toiseksi pienten lasten ryhmä, nuorin ja pienin, ja pärjää kuulemma menossa mukana tosi hyvin. Tädit olivat ensimmäisinä päivinä ottaneet Mian erikseen muutamaan otteeseen jonnekin matalaan aidattuun leikkipaikkaan - vaan hetkessä oli tyttö aina kiivennyt aidan yli muiden, isompien, lasten luokse. Eli se siitä rauhottumisesta ;) 

Villelläkin vaihtui hieman rytmi, eli poika menee koulun jälkeen puoleksitoista tunniksi vielä iltapäivähoitoon, lukuunottamatta perjantaita joka on meillä töissä "tehdasperjantai" eli tunnin muita päiviä lyhyempiä. Eli haen Villen joka perjantai koululta puoli neljä kotiin. Poika on iltapäivähoidosta suorastaan innoissaan, sillä sinne menee kavereitakin. 

Mies on kai ollut suurimman shokin edessä.. Minä kun häivyn seitsemältä töihin, niin hänelle jää sekä lasten aamutoimet kotona, että toisen vienti kouluun ja toisen tarhaan. Illalla myös hän hakee lapset, paitsi perjantaisin siis. 

Iltaisin olen kyllä kaatunut Villen kanssa samaan aikaan sänkyyn, eli omaa aikaa ei juuri ole ollut. Mutta eiköhän se tästä, kun saamme rytmin kunnolla käyntiin ja Miakin taas rauhoittuisi öisin kun saataisiin kaikki etuhampaat ensin esiin. Alahampaiden jälkeen tulivat vampyyrihampaat, ja nyt näkee tulevan keskellekin jo valkoista. 

Belgiassa on satanut viimeiset päivät ihan urakalla. Tuulikin tuivertaa. On siis kylmää ja kosteaa, ja kun siihen lisää pimeyden, niin todelliset talven merkit on esillä! Viime vuonnahan lunta satoi tänne ennen jouluakin. Muistan sen kyllä hyvin, sillä en mahan kanssa halunnut ajaa toimistolle kesärenkaissa, ja pomoni antoi erikoisluvalla tehdä muutaman päivän töitä kotoa. Nyt on pomo vaihtunut, ja töissä on virallinen mahdollisuus tehdä satunnaisesti töitä kotoa käsin, joten eiköhän tästä talvesta selvitä pienemmin murhein..  

Kävin Mian kanssa iltapäivällä normipäivälenkillä, eli kävelimme meiltä hautuumaa kautta puistoon, ja sieltä kylän keskustan kautta kotiin.

Lähtöasetelma: tyttö rattaisiin ja autotallin ovi auki.

Hautuumaalle oli tuotu paljon kukkia, pyhäinpäivän kunniaksi. Tässä vaiheessa Mia nukahti.

Tässä erään sodassa kuolleen miehen hautakuva. Nuo pienet valokuvat hautakivissä ovat mielenkiintoisia ja herättävät usein ajatuksia. Komea tukka Albertilla ollut - tuli tästä mieleen.

Monessa kiviarkussa on reikä jalkopäässä. Olisikohan tällä jotain tekemistä katolilaisen hengen pääsemisestä ulos haudasta ?

Sitten puistoon. Vihreää on edelleen, ja puiston laidan terassikin oli vielä auki. Takana häämottävä punainen on kotimme lähin leikkipuisto.

Ja sitten kotikatumme.  

Ja kun lykkäsin kärryt takaisin autotalliin ja kurkistin kuomun sisälle, niin yllätys ei ollut suuren suuri: isot siniset silmät tuijottivat aukinaisina takaisin. Se siitä p.i.t.k.ä.s.t.ä päiväunestä. Samalla huomautus sisäpiirille, että tytön silmien väriin pysyy eikä muutu ruskeaksi, eli joskus menee todennäköisyydet näinkin päin!

-- elämäni toinen, ja viimeinen, vauvaloma. Maanantain juhlapäivän jälkeen työläisäidin arki alkaa. Ensimmäinen viikko menee kyllä helposti sillä Nick on Villen kanssa kotona (koulussa on syysloma) ja Mia voi täten tehdä virallisesti lyhyttä päivää. MItäköhän tästäkin nyt sitten tulee ? Hieman kauhusta kankeana, odottavana sekä mietteliäänä lopetan siis huomenna tämän vauvaloman hoitovapaan. Niin sopivasti kävi sitten, että sain eilen meilissä hyväksytyn hakemuksen viimeiselle hoitovapaatuelle. No rahat tulee takautuvasti, onneksi.

Mia on vihdoinkin ruvennut syömään KAIKKEA: Monta viikkoa mentiin jo niin, että puuro ja hedelmät meni alas ihan mukavasti, perunat ja kasvikset ei. Mutta nyt tuntuu sekin jo uppoavan, tai siis tytön suu ainakin aukeaa ihan itsestään lusikalle eikä kaikkea perunaa pärskitä heti ulos. Tytölle tulee vaan kaikki neljä yläetuhammasta nyt yhtäaikaa, ja se on harmittavasti haitannut öitä ja päiväuniakin. No tätä tää on aina pienten lasten kanssa, oli sitten töissä tai ei ;) Nimikoin tytön vaatteet jo, ja muutin Villen uimakassin Mian tarhakassiksi.

Kyllä se hyvin menee.

-- Tulee tätä lausetta mantrana itsekseni puhuttua päivät pitkät.

Kyllä se hyvin menee.

Kyllä se hyvin menee.